Assembly 2011 Jälkilöylyt

Assyt ovat taas ohi ja voi taas sanoa että tulipahan käytyä. Coolein konepaikka -palkinto jäi saamatta mutta eipä tuo haittaa, entrymme olikin melko vaatimaton :D Kaverin biisin kohtalo hieman harmittaa, oli neljäntenä vain noin sadan pisteen päässä palkintosijasta, mutta toisaalta se on jo puoli voittoa että saatiin ääni kuuluviin.

Sunnuntain tapahtumista ei ole hirveästi kerrottavaa, roudasimme kamat hyvissä ajoin ja palloilimme areenalla kunnes palkintojenjakoseremonia alkoi. ASD:n Spin sai mielestäni oikeutetusti Demokompon voiton ja Fairlight pääsi hienosti toiselle sijalle vaikka entry oli “väärässä” kategoriassa. “64k should be enough for everyone”, eikö? Lauantailta jäi mainitsematta törkeän hienosti toteutettu A2058:n Real Wild-entry Leds Party, joka tietenkin voitti kategorian. Tässäkin näemmä 64 lediä riittää…. Olipa siellä yksi entry toteutettu Arduinollakin. Pitäneepä harkita oman tuotoksen sorvaamista ensi vuodelle jollain todella esoteerisella alustalla.

Kokonaiskuva tapahtumasta oli taas kerran positiivinen, kuten aina, milloinkas assyilla nyt tylsää olisi ollut. Tosin miten on mahdollista että viime vuonna pääsimme noin puolessa tunnissa sisään ja tänä vuonna meni neljä tuntia? Tulimme tasan samaan aikaan paikalle, osallistujamäärä oli melkein sama, rullakoita oli yhtä paljon, turvatarkastus oli yhtä tiukka, mistä tämä johtui? Spekuloimme että ilmeisesti osa porukasta toi tavaransa ilman rullakkoa ja hidasti siten koko toimintaa kun rullakoita ei saatu tarpeeksi nopeasti kiertoon. Siinä rullakkojonossa nimittäin jonotettiin 3h ja tarkastukseen vain 1h. Ensi vuonna erillinen linja niille joilla on pelkkiä laukkuja?

Toinen narinan aihe oli kompojen aikataulu. Taisin tästä jo avautuakin mutta sanotaan se vielä; StarCraft on hieno peli ja on hienoa että WCG ja Peliliiga järjestivät turnauksen siitä, mutta eikö sen olisi voinut tehdä Winter-assyilla? Pelaamista vartenhan ne nimenomaan ovat tehty. Tai olisi sijoitettu se turnaus johonkin muuhun ajankohtaan eikä parhaimpaan kompoaikaan puolen yön hujakoille. Pienen pettymyksen tuotti myös standien vähyys. Ajopelit loistivat poissaolollaan (no oli siellä Trackmania…), viime vuonna oli sentään mahdollisuus tyypata G27aa ja Fanateciä mikä oli tällaiselle ajopelien ystävälle hienoa. Tämä puute piti sitten korjata myöhemmin tuhlaamalla loput kolikot Tähtihovin Sega Rallyyn :D Ensi vuonna ehdottomasti vaikka Dirt3 turnaus!

Ja miten voi olla niin vaikea siivota jälkiään. D16 oli niin karmean näköinen että pisti vihaksi. Ei luulisi olevan niin vaikea kiikuttaa sitä ylimääräistä rojua roskikseen lähtiessä. Järjestäjien kommentit suihkuun jääneistä pyyhkeistä varmasti naurattavat, mutta kerätkääpä itse niitä sieltä pari tuntia niin ei naurata enää. Muuten oli taas hienosti järjestetty lanparty ja neljä päivää meni vähän turhankin nopeasti. Seuraavia assyja odotellessa kannattaa käydä katsomassa kuvia varsinkin Assemblyn galleriasta ja AssemblyTV:n YouTubesta. Kompoentryt ja tulokset löytää parhaiten scene.org:ista. Itse päivittelen kuvia Miljoonalaatikon galleriaan sitä mukaa kun niitä saadaan kerättyä eri kameroista (tänä vuonna sovittiin että jokainen kuvaa vähän ja kerätään sitten parhaat päältä).

Loppuun vielä tietenkin kiitokset: A2058, Aikapallo, ASD, cubicle, Dekadence, Evoflash, Faemiyah, Fairlight & alcatraz, john peeba, JPT, Kewlers, Korpi, PuavoHard, PWP, Pyrotech, Rebb/TRSi^Paradise, tAAt, TDA, Tekotuotanto, viznut, Vovoid. Terveiset lisäksi Blaze (miniscreen oli taas hieno!), Cosplay-tytöt (<3), Dj Tabasco, Jimmsin porukka, Machinae Supremacy, Press Play on Tape, Rovio sekä kaikki järjestäjät including Abyss & PeHu.

Ja jottei kellään unohdu niin kiitokset:

1 comment to Assembly 2011 Jälkilöylyt

Leave a Reply

You can use these HTML tags

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>